K-Pallon vastuullisuus rakentuu arvojemme – yhteisöllisyyden, avoimuuden ja tasa-arvoisuuden – varaan. Uskomme, että vastuullinen toiminta syntyy arjessa: siinä, miten kohtelemme toisiamme, teemme päätöksiä ja pidämme huolta ympäristöstämme.
Hyvä hallinto – avoimesti ja oikeudenmukaisesti
K-Pallon toiminta perustuu hyvään hallintoon, jossa korostuvat avoimuus, oikeudenmukaisuus ja taloudellinen vastuullisuus. Näin rakennamme koko seurayhteisölle luottamusta ja turvaamme toiminnan jatkuvuuden. Taloutemme perustuu realistiseen suunnitteluun ja kestävään kehitykseen. Emme elä yli varojemme, vaan teemme päätöksiä faktojen pohjalta. Taloudenhoitomme on avointa ja läpinäkyvää, ja tiedotamme seuran jäsenille päätöksistä säännöllisesti hallituksen kokousten jälkeen.
Kaikki päätökset valmistellaan ja perustellaan huolella. Avoin viestintä päätöksistä ja toiminnastamme lisää luottamusta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kohtelemme kaikkia seuran jäseniä yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti – niin kentällä, kentän laidalla kuin päätöksenteossa. Rikoksiin ja epäasialliseen käytökseen suhtaudumme vakavasti, ja uusilta toimihenkilöiltä tarkistetaan rikostausta lain edellyttämällä tavalla. Hyvä hallinto ei näy vain asiakirjoissa, vaan tavassamme toimia joka päivä.
Turvallinen toimintaympäristö – hyvinvointi edellä
K-Pallossa turvallisuus, terveys ja hyvinvointi ovat kaiken toimintamme perusta. Meille on tärkeää, että jokainen seurassamme kokee olonsa turvalliseksi. Emme hyväksy minkäänlaista kiusaamista, häirintää tai epäasiallista käyttäytymistä. Päihteet ja väkivalta eivät kuulu liikunnan ja urheilun maailmaan, ja erityisesti lasten ja nuorten kanssa toimiessa aikuiset näyttävät esimerkkiä omalla toiminnallaan. Alkoholitarjoilu on kielletty kaikissa lasten ja nuorten tapahtumissa. Meillä kaikilla on velvollisuus käyttäytyä vastuullisesti ja asiallisesti. Vastuu korostuu erityisesti silloin, kun alaikäiset ovat aikuisten vastuulla esimerkiksi pelimatkoilla.
Luomme liikunnalle turvalliset ja terveelliset puitteet. Turvallisuussuunnitelmamme on ajan tasalla ja kaikkien tiedossa. Vammojen ja tapaturmien ennaltaehkäisyyn panostetaan, ja varmistamme, että seurassamme on riittävästi ensiaputaitoisia toimijoita. Hankimme ensiapukoulutusta ja kannustamme aktiivisesti sen suorittamiseen. Annamme lapsille ja nuorille aikaa kasvaa ja kehittyä omassa tahdissaan.
Toimintamme pyörii pitkälti vapaaehtoisten voimin. Siksi pidämme huolta myös heidän hyvinvoinnistaan. Arvostamme ja tuemme vapaaehtoisten jaksamista ja osaamista koulutusten avulla – kun vapaaehtoiset voivat hyvin, koko seura voi hyvin.
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo – jokaisella on oikeus kuulua mukaan
Jokainen on tervetullut K-Palloon juuri sellaisena kuin on. Taustat, ikä, taitotaso tai elämäntilanne eivät määritä paikkaa seurassamme. Meille jokainen jäsen on yhtä tärkeä, ja tarjoamme kaikille mahdollisuuden osallistua ja kehittyä. Mielestämme kaikilla lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus harrastaa, ja siksi olemme perustaneet myös Palloillen unelmiin -tukirahaston tukemaan perheitä taloudellisesti haastavissa tilanteissa.
Uskomme esimerkin voimaan. Seuran tunnuksia kantava urheilija tai toimihenkilö on aina myös seuran edustaja, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Yhdessä kasvatamme lapsia, nuoria ja aikuisia reilun pelin hengessä, vastuullisesti ja kunnioittavasti.
Ympäristövastuu – pieniä tekoja, kestävämpi tulevaisuus
K-Pallossa ympäristövastuu näkyy arjen valinnoissa ja teoissa. Haluamme, että lasten ja nuorten harrastaminen on kestävää myös ympäristön kannalta. Pidämme huolta ympäristöstämme: roskat kuuluvat roskikseen, ja kenttäalueilla toimitaan siististi. Lisäksi tekonurmikenttämme on rakennettu niin, että kumirouhe kerätään talteen, eikä se pääse leviämään luontoon.
Liikkumisessa suosimme kimppakyytejä sekä harjoituksiin että pelimatkoille – yhdessä kulkeminen on paitsi ekologista myös yhteisöllistä. Pelaamme pääosin Lännen alueella, mikä tarkoittaa lyhyempiä pelimatkoja ja siten pienempää ympäristökuormitusta. Myös tapahtumissamme, kuten kioskitoiminnassa, huomioimme hävikin: ylimääräinen ruoka ja välipalat jaetaan pelaajille ja talkoolaisille, jotta mitään ei mene hukkaan. Uskomme, että vastuullinen toiminta tänään tukee mahdollisuuksia pelata myös huomenna.